Piha talviteloille

Eilen illalla Himppu halusi, että otan hänestä kuvan, koska hänen mielestään tukka alkaa olla nyt riittävän pituinen. Veikkaan, etten taas saa sitä parturiin ennen ensi kesää, mutta olkoon. Käydään sitten kerran vuodessa, jos ollenkaan. Hiivimme Rauhalan kalliolle, vaikka oli jo tosi hämärää. Villapaidan Himppu ristinyt Seiloriksi. Pepin isällä on kuulemma samanlainen. Paita on Pötin vanha. Teen koko ajan hirveitä löytöjä, kun kaivelen esikoisen nimellä varustettuja pahvilaatikoita. Yhden lapsen äidillä oli näköjään halua ja mahdollisuutta säästää aivan hirveästi tavaraa ja vaatetta. Toisin on nyt. Säästin vauvavaatteistakin jonkun suunnilleen neljä vaatetta per poika. Ei niitä kuitenkaan kukaan miniöistä koskaan halua lapsenlapsille pukea. Retro on suhteellinen käsite. Muutama muistokappale riittää etenkin rääpälekokoisen Himpun kohdalla. En tosiaankaan tajuasi, kuinka älyttömän pieni hän oli, ellei olisi 50 senttistä Benettonin paitaa muistuttamassa. 

Tänään odotettiin sateen taukoamista tuskallisen kauan, mutta kun se viimein hiipui lähdettiin ulos. Kannettiin kaikki pihakalusteet säilöön, puretiin katos. Kyllä oli raahaamista, mutta onneksi oli innokkaat apurit. En älyä miten joku voi ostaa sellaisia ulkokalusteita, jotka eivät mene kasaan. Vaikka meidän menee, niin ne ei meinaa mahtua mihinkään. Haaveilen uusista kalusteista, mutta koska niiden löytyminen on epävarmaa talletin silti vanhat, vaikka mies sanoikin, että ne olisi voinut myydä nyt pois, jottei olisi tarvinnut säilöä koko talvea. Vauva rouskaisi omenan poikineen suoraan puusta. Viimeisiä omppuja viedään. Juotiin kaakaot ulkona. Hifisteltiin, koska leivontapuuhista jäi kermavaahtoa. Himpun kaakaoon laitettin myös pätkispatukan palanen. 

Seuraavaksi aion siirtyä istutuspuuhiin. Jos viikonloppuna saisi ekat sipulit maahan. Olen muuten kamalan jännittynyt, sillä olen koko viikonlopun tönttöjen kanssa kolmisin. Tosi outoa. Voi olla, että ehdin lauantai-iltana lukea kirjaa. Uskomatonta. Yritän olla lataamatta liikaa odotuksia, etten pety. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, en kerkeä yhtään sen enempää kuin yleensäkään.

Saapui syys

Eilen oli virallisesti ensimmäinen syyspäivä, koska tönttöjen ulkoilu ei onnistunut ilman haalaria ja pipoa. Silti oltiin jäässä. Se on sitä shokkivaihetta nyt, kun ei olla taas totuttu kylmiin ilmoihin. Lämmitin taloa takalla koko päivän ja nykäisin iltakymmeneltä pellin viimein kiinni. Ihana lämpö tuli. Meidän makuuhuone on takkahuoneen vieressä, joten olemme etuoikeutettuja. Pötti nukkui makkarissaan jumpsuit päällä koko yön. Töntöt lähtivät taas isän kanssa treeneihin. Vauva odotti koko päivän, että pääsee illalla kuplahalliin. 

Pötti lähti potkulaudalla kahdeksan aikoihin kauppaan hakemaan suolapähkinä-suklaakakkuun aineksia. Leivottiin yhdessä ja valmista tuli joskus 22.30. Hyvältä maistui. Kakkua ja lasi punaviiniä iltapalaksi ja aamullakin heti puuron päätteeksi, kakkua siis. Syksy on asenne, johon suklaa näyttää auttavan merkittävästi. Eilen oli sähkökatko ja illallakin oli nettiyhteydessä vikaa koko ajan. Lisäksi joutsenlauluaan laulava tietokoneeni on taas toivottomassa tilassa. Niin, olenkin varmaan jo kertonut, että puhelimeni kuuluu vain terassilla. Tämä vika on siis ollut jo viime keväästä lähtien. Kiva vetää aina takki niskaan, kun puhelin soi. Mies jätti ystävällisyyttään terassille sontsan, jos joku sattuu soittamaan sadekelillä. 

Tarkistuksia

Viimeiset kolme päivää ovat aikatauluiltaan vastanneet jotain kymmenotteluun rinnastettavaa. Olen tarkastanut ja korjannut Seelan kanssa kasvotusten ja monien muiden kanssa puhelimessa. Sunnuntaina matkasin Tampereelle esittelemään taittoa itse päähenkilölle. Juna oli tosi tyhjä. Matka meni nopeasti töitä tehden. 

Perillä odotti tyytyväinen teatterineuvos rouvineen sekä lämmin tunnelma. Syötiin porkkanakeittoa oman maan porkkanoista. Tamara-rouva on perin etevä kokki, oli paahtanut krutongitkin keittoon itse. Olin kolme tuntia, tuntui haikealta lähteä. Kovasti halattiin ja vähän itkettiin. Lämpimiä tunteita sydämen täydeltä.

Paluumatkalla tarkistin tehtyä, mutta aloitin pään siirtämisen uuteen. Ilta-aurinko paistoi junan ikkunoista sisään. Haaveilin siitä, että vuorokaudessa olisi kymmenen tuntia enemmän aikaa ja että ehtisin kotiin ennen kuin töntöt nukahtavat. Himppu soitti ja kertoi, että leikkimökissä oli ollut hämähäkki, jonka nimi on nyt Heikki. Heikki oli hänen epäilyjensä mukaan ehkä jo nukahtanut, sillä ei ollut liikkunut Tupperwaren muovikipossa tuntiin. 

Uusi viikko alkoi materiaalin järjestelyllä. Pitäisi olla joku laki, jossa säädettäisiin, että jos teatteri lopettaa toimintansa sen arkistomateriaali on toimitettava Teatterimuseoon. Olen kuluneen 10 vuoden aikana haeskellut erinäisiä dokumentteja ihmisten autotalleista tai löytänyt antikvariaateista. Haastavinta on tietenkin löytää joku joka saattaisi tuntea jonkun, jonka serkun entisen miehen tyhjään varastotilaan ehkä vietiin joskus jotakin laatikoita, jotka koskivat esimerkiksi Intiimiteatteria tai sitten ei. Mutta etsivä löytää, harva asia on jäänyt kokonaan selviämättä, tuulta päin!

Psst. Muistelmateos Tapani Perttu, julkaistaan 20.10. Voit lukea kirjasta lisää täältä.

Harakat

Tänään jouduin yhdistämään pari toisistaan aika kaukaista asiaa. Kuvauspaikkojen etsimisen ja töntöt. Tein päivästä ukoille retken. Otimme evästä enemmän kuin kukaan voi kuvitella, kuumaa kaakaota, kylmää marjamehua ja vaihtovaatetta. Himppu ilmoitti jo aamulla, että haluaa leikkiä Tonttu ja harakka -leikkiä. Siinä, hänen itse keksimässään draamassa on kaksi tonttua, jotka haluaisivat osata lentää ja lopuksi tontuista tulee harakoita, koska ne tapaavat Lölperin. Älkää kysykö kuka tai mikä on Lölperi. No joka tapauksessa päivä meni hienosti, työt tuli tehtyä ja töntöistä oli kivaa samoilla metsissä. 

Aikaa vietettiin myös joutsenta ihaillen. Vasta, kun emo poikueineen rantautui siirryimme vähän kauemmas, terijoen salavan alle eväitä mussuttamaan.

Huomaako muuten, että pojat valitisivat jalkineensa itsenäisesti. Toisella on sandaalit ja toisella huopikkaat. Ehkä joku tältä väliltä, kuten lenkkarit olisi olleet ilmaan nähden sopivat. 

Saappaiden koeaika

Olen siirtynyt ajatuksissani tukevasti syksyn puolelle, vaikka viime päivien lämpötilat ovatkin mahdollistaneet terassilla lekottelun kesäkoltuissa. Minulla on kaveripiirissäni huumoria synnyttävä henkilö, joka on ahkera verkkoshoppailija. Välillä hankinnat menevät pieleen, yleensä koon puolesta, mutta hän on maailman laiskin palauttaja. Siksi me tuttavat saamme välillä tehdä varsinaisia superlöytöjä, kun hän haluaa kaappeihinsa tilaa ja aloittaa niistä käyttämättä jääneistä epäsopivista kamoista. Näin minulle tuli siis testikäyttöön Sam Edelmanin konjakinruskeat saappaat. Koeaika johtuu siitä, että kengät ovat minulle reilun numeron verran liian suuret, enkä tiedä onko niillä pidemmän päälle kiva kävellä. Yritän ainakin aluksi laittaa vain paksun sukan. Saappaat ovat minulle epätyypilliset, koska yleensä kengissäni on korkeat korot, elleivät ne ole ballerinat tai lenkkarit. Mutta ratsastussaappaita muistuttava malli ja täydellinen väri houkutteli ottamaan ne kokeeksi nyt ainakin. Olen pakannut kesävaatteita pois ja kaivanut syksyisempää kamaa tilalle. Yksi kestosuosikeistani on kasmirvillainen vaaleanharmaa poncho, jonka sain isältäni, kun odotin Himppua. Pidän sitä ehkä vielä mummonakin, olen yrittänyt pitää siitä hyvää huolta, jotta se pysyisi siistin näköisenä ahkerasta käytöstä huolimatta. 

Nahkakantinen muistikirja liittyy uuteen jännittävään työprojektiin, josta olen hirveän iloinen. Ostin muistikirjan aikanaan Roomasta ja se on ollut kätevä, sillä siihen voi vaihtaa sisuksen. Kannet ovat suojanneet jo neljän kirjaprojektin tärkeimpiä muistiinpanoja. Uusi teos on aina uusi tyhjä muistikirja ja hyvä kynä. Jos saisin päättää kirjoittaisin teknologiaa vieroksuvana ihmisenä kaiken kirjoituskoneella. Sähköisellä, en sentään sillä ihan vanhalla mallilla. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että noin puolet elämäni harminaiheista liittyy jonkun teknisen laitteen toimimattomuuteen. Kaipaan lankapuhelimia, filmikameroita (joilla kyllä edelleen välillä kuvaan) ja Fazerin ananaspastilleja. 

Hui

Eilisilta oli kurja. Mies lähti kotoa kahdeksan aikoihin hakemaan junalla Kuopiosta palanneita lapsia. Töntöt halusivat mukaan, koska isoveljiä oli odotettu ja juna-asemat ovat jänniä paikkoja. Noin vartti kotoa lähdön jälkeen mies soittaa selvästi pelästyneenä ja kertoo, että rengas oli puhjennut sadan kilsan tuntivauhdissa motarilla, mutta hän sai auton onneksi ohjattua tien sivuun. Pilkkopimeässä he istuivat nyt moottoritien varressa apua odottamassa. Naapurin setä lähti hakemaan tönttöjä pois. Tuttavaperheen mies lähti hakemaan Kuopiosta tulleita poikia juna-asemalta Helsigistä ja appivanhemmat lähtivät viemään korjaustarpeita motarin varteen. Pelästyin hitosti. Tönttöjäkin tapaus oli säväyttänyt siinä määrin, että yö oli tosi levoton, vaikka he yleensä nukkuvat kuin tukit. 

Niin väsyneitä ei kuitenkaan aamulla oltu, etteikö oltais jaksettu lähteä Mammuttimarkkinoille. Himppu iloitsi siitä, että Pötin vanha Marimekon huppari on hänelle viimein "sopiva". Lainausmerkit, sillä vielä pitäisi 15 senttiä kasvaa, että se olisi oikeasti sopivan kokoinen. Mutta hän on odottanut leijonahupparin käyttämistä niin kovasti, että hellyin nyt antamaan sen kumminkin. Mammuttireissu oli menestys. Löytyi wc-paperia, talouspaperia, vaippoja ja ainekset tämän illan päivälliseen. Kruununa WWF.n heijastimet syystakkeihin. Haaveilen eväsretkestä Suomenlinnaan. Ehkä lähdenkin joku päivä tönttöjen kera, kun säitäkin tuntuu riittävän. Syksyllä Suomenliina on parhaimmillaan. 

Lamppuja metsästämässä

Töntöt halusivat pyöriinsä valot. Pääasiassa siksi, koska isoveljilläkin on, mutta myös siksi, että hämärä tulee nykyään jo aika aikaisin. Suuntasimme Kirkkonummelle.

Asematunnelissa menikin yllättävän kauan, sillä seinille oli ilmestynyt tosi hienoja piirroksia tai maalauksia, mitä nyt ovatkaan. Valtava hauki jahtaamassa ahvenia mietitytti pitkään. Himppu sanoi vielä kotonakin, että hauki olisi pitänyt piirtää kauemmas ahvenista, että pikkukalat kerkeävät karkuun. 

Päätyseinän maalaus on tosi nätti, voi kun junnut antaisivat sen olla. Epäilen kyllä, että se vaihtuu nuorten näkemyksen mukaisiin graffiteihin aika nopeasti. Nimenomaan Kirkkonummen asematunnelissa on muuten usein tosi hienoja graffitteja, mutta niiden tekeminen sinne vähentyi merkittävästi, kun kunta teki jäähallin viereen graffittiseinän. Samantyyppistä "piirtelyseinää" olen ehdottanut aikanaan Luomaankin varsin huonolla menestyksellä. 

Emme löytäneet Kirkkonummen pyörälikkeestä sopivia lamppuja, mutta Espoon Ohlssoniltapa taas löytyi. Himppu valitsi Risto Räppääjä -pyörään täydellisesti sopivan yksilön. Kyllä nyt kelpaa!

Kirja

Kolmas kirja on ulkona ja fiilikset väsyneet, mutta onnelliset. Sunnuntaina suuntasin Tampereen Työväen Teatterille, jossa Esko signeerasi muistelmateosta taiteilijatapaamisessa, ennen 70-vuotis juhlanäytöstään. Oli päivänsankarin mukaisesti leppoisa ja hauska tunnelma. Kolmen kotiäitivuoden jälkeen oli ihana nähdä kaikkia Tampereen tuttuja. Voisin kuvitella asuvani vanhuudenpäivinäni Tampereella. Viihtyisin loistavasti! Rikas kulttuurielämä ja keskustassa joka paikkaan kävelymatka. Harkitsin Tampereelle muuttamista vuonna 2005, kun minulle olisi ollut siellä töitä, mutta jäi lähtemättä. Vähän jäi kytemään kuitenkin. 

Eskon sisarukset Liisa, Olavi ja Eila Roine jonottivat juhlakalun nimikirjoitusta kirjaan muiden onnittelijoiden kanssa. Eila tokaisi, että kyseessä oli historiallinen tapahtuma, sillä hän ei ole 83-vuotisen elämänsä aikana  koskaan aiemmin pyytänyt pikkuveljeltään nimmaria saati jonottanut hänen puheilleen. 

Himppukin sai omistuskirjoituksen omaan kirjaansa.

Eskon juhlanäytelmä oli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, joka on kyllä näkemisen arvoinen esitys. Ja hei, näytelmä vierailee Helsingin kaupungin teatterissa syyskuussa. Menkää katsomaan!

Keskiviikkona pidettiin pienet skumppajaiset kotona kirjan kunniaksi. Oli mukava tavata perhettä ja ystäviä. Tarjolla oli erilaisia cocktailpaloja skumpan kanssa. 

Rauhala täyttyi kukkasista ja niistä onkin iloa pikään. Seuraavaksi suuntana kirjamessut.