tiistai 31. joulukuuta 2013

Turvallisuus ennen kaikkea



Tönttöjen Uuteen vuoteen on mahtunut hämmennystä kerrakseen. Ensin ihmeelliset silmälasit, jotka piti laittaa päähän ulos mentäessä. Sitten uskomaton Sundsbergin ilotulitus, jota seurasi iskän oman pihalla pitämä astetta vaatimattomampi show (yksi pata). Tulituksen ajan vauvalla oli sormi suussa lähes koko ajan, mutta kun pauke taukosi hän totesi rehvakkaasti: NONNI.


O N N E L L I S T A  U U T TA  V U O T T A  R A U H A L A S T A !



Uusi vuosi neljälle





Kahdeksan vuotta olen asunut Rauhalassa ja joka ikinen Uusi vuosi järjestänyt juhlat. On ollut sukua, ystäviä, naapureita. Parhaimmillaan 50 henkeä. Tänä vuonna olemme neljästään. Me ja meidän töntöt. Tuntuu erikoiselta, mutta ihanalta. Pienet töntteröt eivät ihan tiedä pelkäävätkö ulkoa kuuluvaa pauketta vai onko se kivaa. Ilmeet vaihtelevat. Äsken kun kuului mojova sarjapamaus vauvalla meni suupielet alaspäin, mutta kun Himppu huudahti paukutuksen loputtua jes, huusi vauvakin kuuluvasti JESSSSSSS! Valehteleisin, jos väittäisin, etten kaipaa isompia ukkoja. Heidän innostuksensa Uuden vuoden paukutteluun on luonut tunnelmaa jo päiviä ennen varsinaista aattoa. Mutta illalla, kun pienimmät juhlijat uinuvat on kahdenkeskistä aikaa. Se on kyllä mukavaa. Juhlahumua kaikkialle, johon viestini kiitää!







maanantai 30. joulukuuta 2013

Superköyhät ritarit


Ukkojen teki mieli makeaa. Ei ollut mitään. Päädyttiin tekemään köyhiä ritareita paahtoleivästä. Siis superköyhiä ritareita, kun ei ollut edes pullaa. Tuli tosi hyviä. Tein uuden keksinnön. Laitoin munamaitoseokseen vehnäjauhoa. Jotenkin teki kivemman rakenteen ja värin.

Kuvan versio ei ole ehkä nätein, mutta esillepano ja paisto on by Pötti. Oman elämänsä Masterchef. Kastoin leipäviipaleet tälläiseen sössöön: 1 kananmuna, 3dl maitoa, 1/2 tl suolaa, 1tl kardemummaa, 1rkl vehnäjauhoa. Tuli ihania!


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pakkaamista


Olen määrätietoisesti pakannut joulun takaisin laatikoihin ja jakanut ympäri taloa kulkeutuneet joulumuistiaiset omistajiensa huoneisiin. En enää ihmettele, miksi minulla on kuusi valtavaa laatikollista joulukoristeita. Niitä on lapsuudenkodistani Espoosta, Famulasta Helsingistä, minun ja Pötin kodista Kirkkonummelta, miehellä on omansa ja sitten vielä ne mitä ollaan yhdessä hankittu. Koristelen vuosi vuodelta yksinkertaisemmin, mutta haluan säästää kaikki koristeet. Eri väriset, hopeiset, kultaiset, valkoiset, punaiset, sopivat eri joulujen väriteemoihin. Oooh. Pukki oli tänä vuonna jyvällä erityisen hyvin. Saimme kaikki ihania paketteja. Kuvissa pieni maistiainen. Henkilökohtaisesti iloitsin eniten, kun saimme uuden pesukoneen ja olohuoneeseen uudet tapetit. Silti kuvassa näkyvä Hugo Bossin huivi on niin nätti, että melkein itkettää vähäsen. 


Kumpparit: Hunter, Huivi Hugo Boss, Sushiveitsi MAC, Tumput Farmor, Pupu Näpertelytaivas, Puinen kamera Twig creative, Pipo Diesel



lauantai 28. joulukuuta 2013

Sushikurssilla


Tänään osallistuin Himpun kummitädin yksityiselle sushikurssille. Kylläpä oli mukavaa ja tulostakin syntyi. Kokeilimme myös ensi kertaa ystäväni Hannan lähettämiä Tupperwaren sushimuotteja ja täytyy sanoa, että homma nopeutui todella paljon. Kiitos Hanna! Tupperwaren sushimuoteista läytyy hieno video. Kas tässä!


Tupperin nigirimuotilla tulee sopivan pientä syötävää. Leikkasin Himpulle palat vielä kahtia, siksi ne on vähän rosoisia. Sain pukilta sushiveitsen, jota kokeilin tänään ensi kertaa, hyvin toimi. Joulupukki toi Himpukalle omat syömäpuikot ja kilpikonnan niitä kannattelemaan. Ukko oli lahjastaan innostunut. Muutenkin huvittaa joulun jälkimainingit. Kummitäti kysyi Himpulta mikä oli joulupukin paketeista kivoin ja hän vastasi "Minun uudet kumpparisaappaat."



torstai 26. joulukuuta 2013

Tapani


Tapaninpäivän yönä tein miehelleni, päivän nimipäiväsankarille joululeipiä. Niihin kasataan kaikkea mitä kaapista löytyy, hyvän maun rajoissa tietenkin eli ei esimerkiksi perunalaatikkoa, jota meillä edelleen on jotain 4 vuokaa jäljellä. Laitoin toiseen salaattia, omenasilliä, kermaviili-tillikastiketta ja mätiä. Lihaversiossa on salaattia, juustoa, joulukinkkua, makeaa ja tulista sinappia sekä sienisalaattia. Hyvää tuli! Huomenna arki odottaa kuntosalilla ja ruokakaupassa.



Ihana joulu


Joulu oli yltäkylläinen. Olin niin onnellinen, kun sain koko perheeni saman pöydän ääreen. Kumpikaan pikkupojista ei uskaltautunut pukin syliin, mutta reippaasti juttelivat. Nyt on juhlan jälkeinen väsymys. Jääkaappi ruokaa täynnä ja talo hiljainen. Töntöt eivät millään ymmärrä miksei tonttu enää tuo joulukalenteriin yllätyksiä. Tyhmä tonttu, totesi Himppu tänä aamuna pettyneenä.

Innokas juhlien järjestäjä minussa pistää hanttiin sille, että seuraava joulu on vasta vuoden päästä. Aloin siis suunnittella Purren syntymäpäivien kutsukortteja. On hyvä varautua ajoissa. Ukko täyttää kaksi vuotta...toukokuussa. Oh well, ihania pyhiä! Ja kiitos aattoillan vieraille sekä kaikille perhettämme tänä jouluna muistaneille.




tiistai 24. joulukuuta 2013

Aattona

Aattona kaikki alkaa olla valmista. Ihme kyllä. Touhuavat lapset. Ennätyspitkä joulupöytä. Ihanaa joulua kaikille!








sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hetkeä ennen...



Paketoin viimeisiä lahjoja ja iloitsen Ikean paperiosaston ihanista paketointituotteista. Niin nättejä.



Purren kummit kävivät glögillä ja toivat ihanat lahjat. Joulu on mukava aika paitsi perheen, myös ystävien tapaamiseen.


Täällä on yksi Bobini saanut jo varmaan koko joulun parhaan paketin. Ystävättäreni lähetti Himpulle tyttärensä vanhan Robin-paidan. Se ulottuu polviin saakka ja on pinkki, mutta se ei todellista fania haittaa. Äsken Himppu tuli ujosti kysymään: "Saanko minä nukkuu sen Bobini paidan vieressä?" Laatikot paistuvat par aikaa. Tuuli tuivertaa ulkona. Voi kun ei tulisi sähkökatkoja.


torstai 19. joulukuuta 2013

Äkäisen vauvan joulutervehdys


Muistatteko meidän joulukorttikuvaukset ja äkäisen vauvan? Tällainen joulutervehdyksestämme tuli tänä vuonna. Olosuhteisiin nähden siitä tuli hyvä. On hankalaa saada kuudelle lapselle hyvä ilme samaan aikaan. Kortin näkeminen saa minut naurahtamaan, vauva on niin huvittava. Sadassa ruudussa vihainen mutrusuu ja tässä yhdessä ainoassa elämäänkyllästynyt ilme. Voi poikia, on niitä monta! Ihanaa, kun kaikki ovat joulun kotona. Huomenna lähden viimeistä kertaa kaupoille, jos maanantain kalareissua ei lasketa. Sitten rauhoitun jouluun. Kuusi tuli tänään. Tuoksu on ihana. Strålande Jul. 

Himmeli


Viime jouluna tein elämäni löydön. Otin mustan himmelin Helsinki 10:n joulumyyjäisistä. Suren liikkeen lopettamista. Se oli mielestäni nähtävyys, vaikken aina ostoksia tehnytkään. Himmelin kesäsäilyttäminen on muuten viheliäistä puuhaa. Miten muut sen tekevät? 

Mutta nyt on se on taas omalla paikallaan olohuoneen nurkassa. Ja se on juuri yhtä ihana kuin viime vuonnakin. Sain kauniin lyhdyn ystävältäni lahjaksi, se sopii meille justiinsa. Niin nätti. Pötti tuli koulusta kantaen hyviä uutisia. Hän voitti koululaisille suunnatun Hvitträsk-aiheisen valokuvakilpalun. Olin iloinen, että hän edes halusi osallistua, että voitto tuntuu bonukselta. Tuossa se sohvannurkassa selaa palkintoteostaan Suuri digikuvauskirja. Ylpeä äiti - proud mama.





Nurinkurin



Meillä on täällä henkilö, joka ei suostu pitämään tonttulakkia muuten kuin nurinpäin. Siis niin, että tupsu on hatun sisäpuolella. Olen kääntänyt lakin tämän päivän aikana varmaan neljä kertaa. Mutta ei. Vauva nappaa päähineen pois, kääntää sen nurinpäin ja laittaa takaisin päähän. Isoveljensä Himppu totesi, että vauva ei tykkää kun pallo lörpöttää. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti tupsun roikkumista lakin päässä. Jep. No pitäköön noin, eikai se jouluna niin tarkkaa ole! Nuori kapinallinen, haluaa varmaan vaan erilaisen stailin kuin muilla. Voi, kuinka hän muistuttaakaan Pötti-veljeään niin monin tavoin!




2013 TOP 10

Pieni joulustressi nostaa päätään, täytyy sanoa. Tunnit ei tahdo riittää. Näin näköjään joka vuosi, vaikka aktiivisesti pyrin rauhalliseen tekemiseen, että ainakin mieli olisi tyyni, eikä joulusta ahdistunut. Blogeissa kiertää nyt hauskoja haasteita, jotka summaavat kuluneen vuoden parhaat jutut. Tässä minun highlightini tältä vuodelta. Kierrätän haasteen eteenpäin Vilhelmiinalle ja Hannelelle.

1. Televisio-ohjelma


Tämä oli maailman helpoin valita. Silta (Broen) oli niin hyvä, että saatoin masentua hetkellisesti, kun kuulin, että kolmas kausi tulee keväällä 2015...

2. Kappale


Ranskalaisen Klingande-yhtyeen biisi Jubel. Olen käyttänyt tätä fiiliksen nostattamiseen niin lenkkipolulla kuin kotonakin. Tykkään tosi paljon. Hyvänmielen musiikkia ja ihana saksofoni.

3. Elokuva




Tämä hävetää, mutta kävin siis vuoden 2013 aikana muistikuvieni mukaan kaksi kertaa elokuvissa. En oikeastaan nähnyt mitään älyttömän hyvää, mutta olen kyllä Nälkäpeli-elokuvien ystävä. Että vastaan tähän nyt Nälkäpeli Vihan liekit, koska en voi joka vuosi vastata Hiljaiset sillat :)

4. Kengät


UGG Dakota -avokkaat. I love.

5. Laukku


Valitsin tähän The house of Marleyn Jammin Voyage -kassin, koska Pötin kautta tämä reggae-juttu on ollut tänä vuonna niin tapetilla. House of Marleyn tuotteet ovat rastafarien arvojen mukaisesti ekologisesti tuotettuja ja esimerkiksi tämän kassin valmistamisessa on käytetty Rewind-kangasta, jonka materiaali on osittain kierrätetyistä vesipulloista peräisin.

6. Kosmetiikkatuote


Kiehl´s eucalyptus huulirasva. Olen huulirasva-ongelmainen siten, että olen itse totuttanut huuleni jatkuvaan rasvaamiseen. Rauhalassa on huulirasvoja joka paikassa. Tässä tuotteessa yhdistyy kaksi ihanaa ominaisuutta, hyvä tuoksu ja riittävän rasvainen koostumus. Loistava tuote.

7. Koti



Tänä vuonna emme tehneet mitään valtavia hankintoja, kuten vaihtaneet sohvaa tai muuta. Lastenhuoneenremontti oli projekti, joka vei minun aikaani ja ajatuksiani kauan. Vastaan tähän silti meidän makkarin Tine K:n päiväpeiton. Se on edelleenkin minusta valtavan kaunis.

8. Projekti



Hmmm... sanon, että leikkimökki.

9. Matkakohde



Täytin helmikuussa 30 vuotta ja vietimme mieheni kanssa neljä päivää Tukholmassa kahdestaan. Siis KAHDESTAAN. Vieläkin vaikea uskoa todeksi. Tukholma on lempikaupunkini.

10. Haave, joka siirtyi ensi vuoteen


Uusi kuivausteline Rauhalan pihaan. Tätä suunniteltiin jo keväällä, mutta projekti jäi kaiken muun jalkoihin. Materiaalitkin jo on. Ensi keväänä sitten.